Silent Movie 78 by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Hyvä on, kuunnellaanpa tätä kappaletta. 'Silent Movie 78', vai mitä? Heti se heittää sinut takaisin – ja hyvällä tavalla. Tässä teoksessa on selkeä viehätys, sellainen lempeä nostalgia, joka on varsin vetoava. Soolopiano on tähti tässä, ja sitä soitetaan mukavalla kosketuksella, melkein keskustellen. Se ehdottomasti vangitsee sen vintage-tunnelman, jota haettiin. Ajattele klassisia mustavalkofilminauhoja, ehkä hieman Chaplinia. Itse sävellys on suoraviivainen, melodisesti vetovoimainen ja rakenteeltaan yksinkertainen, mutta tehokas. Se ei yritä olla liian monimutkainen, mikä toimii sen eduksi. Tuotantomusiikissa suoruus on usein plussaa – helppo leikata, helppo sijoittaa. Äänellisesti se on puhdas ja selkeä sellaiseksi kuin se on. Pianon sävy on lämmin ja intiimi, ehkä hieman kirkas todelliseen vintage-aitouteen, mutta se on varmasti miellyttävä. Äänenlaatu on kunnollinen, ei selvää sameutta tai ei-toivottua kohinaa. Jos olisin nirso, voisin ehdottaa kokeilua hieman "tilavamman" kaiun kanssa, jotta klassinen ääni paranisi, tai ehkä jopa hieman nauhakylläisyyttä transienttien pyöristämiseksi ja aikakauden luonteen lisäämiseksi. Mutta rehellisesti sanottuna, sellaisenaan se on täysin käyttökelpoinen. Emotionaalisesti se on melankolinen, mutta lempeällä, pohdiskelevalla tavalla. Se ei ole avoimesti surullinen, enemmänkin haikea. Tämä tekee siitä melko monipuolisen mediaan. Ajattele historiallisia dokumentteja, erityisesti 1900-luvun alun, tai ehkä jopa koskettavaa kohtausta draamassa. Se voisi toimia hyvin myös podcastien selostuksen alla tai jopa taustana vintage-teemaisessa mainonnassa – ajattele perinteisiä brändejä tai mitä tahansa, joka tavoittelee klassista, ajatonta tunnelmaa. Pelaamisessa ehkä narratiivivetoisessa indie-nimikkeessä retro-estetiikalla. Verrattuna alan standardin mukaiseen tuotantomusiikkiin? Sillä on ehdottomasti paikkansa. Se ei ehkä ole kaikkein uraauurtavin kappale, mutta se on hyvin toteutettu ja täyttää tietyn markkinaraon erittäin tehokkaasti. Se on sellainen kappale, joka on luotettava, helppo lisensoida ja hoitaa tehtävänsä olematta tunkeileva. Parannuksena, kuten mainittiin, hieman enemmän äänellistä tekstuuria vintage-tunnelman todelliseksi naulaamiseksi voisi kohottaa sitä entisestään. Ehkä kokeilu hienovaraisilla dynamiikan vaihteluilla tai hieman kehittyneemmällä harmonisella etenemisellä pidemmässä versiossa voisi myös lisätä syvyyttä toistuville kuuntelukerroille. Mutta kaiken kaikkiaan se on vankka, hyvin tehty kappale, jolla on selkeä potentiaali. Ehdottomasti käyttökelpoinen sellaisenaan, ja muutamalla hienovaraisella hienosäädöllä se voisi olla vieläkin vahvempi. Hyvä, rehellinen kirjastomusiikin teos.