Cinematic Desert 3 by Sascha Ende

Okei, kuunnellaanpas tätä... 'Cinematic Desert 3'. Okei, ensivaikutelma on ehdottomasti tunnelmallinen. Siinä on hengitystilaa, eikö vain? Ydinääni on tämä mieleenpainuva puhallinsoitin – melkein kuin duduk tai shakuhachi, jotain sellaista, jossa on se hengittävä, orgaaninen laatu. Se maalaa heti kuvan, ja 'aavikko' tulee ehdottomasti mieleen. Sovitus on melko harva, mikä toimii sen hyväksi, luoden tämän valtavuuden ja eristyneisyyden tunteen. Harmonisesti se on melko staattinen, luottaen enemmän tekstuuriin ja sointiväriin kehittyäkseen, mikä on fiksu siirto tälle tyylille. Tuotannon kannalta se on puhdas, ehkä hieman kuiva kaiku – mikä jälleen sopii aavikkotunnelmaan – mutta ehkä hieman hienovaraisempi tunnelma voisi lisätä hieman syvyyttä menettämättä sitä kuivaa tunnetta. Emotionaalisesti se on kiehtova. Siinä on mysteerin tunne ja ehkä ripaus melankoliaa, mutta se on enemmän mietiskelevä kuin avoimesti surullinen. Mediakäytössä näen tämän toimivan kauniisti dokumenteissa, matkailusisällössä, ehkä jopa peliympäristössä tutkimiseen tai hiljaisempiin hetkiin. Alan standardeja ajatellen äänimaailma on ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen, ehdottomasti ei liukuhihnalta. Sen edelleen kohottamiseksi kokeileminen samankaltaisten instrumenttien hienovaraisella kerrostamisella tai ehkä jopa herkällä, tekstuurisella perkussiolla voisi lisätä hieman dynaamista kiinnostavuutta sen edetessä. Kaiken kaikkiaan se on vankka teos, hyvin toteutettu yksinkertaisuudessaan ja tunnelmallisuudessaan. Hienosäädöllä miksauksessa syvyyden parantamiseksi se voisi todella erottua kirjastoluetteloissa. Siinä on selkeä luonne, mikä on kultaa tuotantomusiikissa.