Alle meine Entchen by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Hyvä on, sukelletaan tähän kappaleeseen. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy sen puhtaaseen yksinkertaisuuteen. Se on kiistatta viehättävä omalla tavallaan, melkein kuin raaka demo, joka on rakennettu hyvin tunnistettavan melodian ympärille. Piano on ydin, ja siinä on tietty sydämellinen laatu. Naissolistin suoritus, vaikka se onkin hiomaton, lisää intiimiä, melkein lapsenomaista tunnelmaa. Ajattele sitä hyvin riisuttuna, akustisena lähestymistapana.

Sävellyksen osalta se on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen, noudattaen suoraviivaista rakennetta, joka on heti helposti lähestyttävä. Harmonisesti se on melko yksinkertainen ja toistuva, mikä edistää sen kehtolaulun kaltaista tunnelmaa. Mediakäytössä tämä yksinkertaisuus voi olla sekä vahvuus että rajoitus. Se ei ehdottomasti pyri monimutkaisuuteen, mutta se voi tehdä siitä erittäin tehokkaan korostamaan emotionaalisia hetkiä ylittämättä dialogia tai visuaaleja. Kuvittele tämä hyvin hellässä kohtauksessa, ehkä sellaista, jossa on lapsia tai joka heijastaa lapsuusmuistoja.

Tuotannon osalta olemme ehdottomasti lo-fi-alueella. Nauhoituksessa on raaka, käsittelemätön laatu – huoneen tunnelman kuulee melko selvästi. Itse pianon soundi on kunnollinen, mutta hieman ohut ja hyötyisi lämmöstä ja syvyydestä. Laulu on hyvin etupainotteinen ja kuiva, siitä puuttuu todellinen kaiku tai kiillotus. Alan standardin mukaiselle tuotantomusiikille tarvittaisiin huomattavaa työtä, jotta tämä saataisiin kuntoon. Lämpimämpi, täyteläisempi pianon ääni, lempeä kaiku sekä pianossa että laulussa, ja ehkä ripaus hienovaraista kompressiota voisi todella kohottaa äänellistä laatua menettämättä sen luontaista intiimiyttä. Ajattele artisteja, kuten varhaista akustista Joni Mitchelliä tai ehkä joitain riisutumpia laulaja-lauluntekijäkappaleita. Sellaisessa äänimaailmassa tämä voisi asua, jos tuotannon yksityiskohtiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Emotionaalisesti se osuu ehdottomasti melankoliseen, hieman surulliseen tilaan. Se ei ole intensiivisen dramaattinen, mutta siinä on lempeä haikeuden pohjavire. Se on tavallaan hyvin kevytsydäminen, mutta siinä on myös ripaus haavoittuvuutta. Medialle tämä voisi toimia hyvin kohtauksissa, jotka tarvitsevat ripauksen lempeää surua, pohdintaa tai jopa hieman nostalgista tai satumaista tunnelmaa. Ehkä sydäntäsärkevässä hetkessä perhedraamassa tai taustana lastenanimaatiolle, jossa on hieman katkeransuloinen sävy. Joillakin hienovaraisilla sovitusparannuksilla – ehkä lisäämällä pehmeän sellolinjan tai joitain herkkiä padeja – tunteiden paletti voisi laajentua entisestään.

Tyypilliseen kirjastomusiikkiin verrattuna se on ehdottomasti yksinkertaisempaa, vähemmän hiottua. Siinä ei ole monien alan standardikappaleiden äänellistä syvyyttä tai tuotannon hienostuneisuutta. Sen vahvuus piilee kuitenkin sen raa'assa rehellisyydessä ja suorassa tunteellisuudessa. Sen sijaan, että yritettäisiin saada se kuulostamaan liian "ammattimaiselta", ehkä keskittyminen sen luontaisten ominaisuuksien – intiimiyden, yksinkertaisuuden, lempeän melankolian – parantamiseen olisi tehokkain lähestymistapa. Miksauksen hienosäätö lämpimämmän, ympäröivämmän äänimaailman luomiseksi säilyttäen samalla sen orgaanisen tunnelman olisi avainasemassa. Ajattele sitä vähemmän "korjaamisen" tarpeena ja enemmän "parantamisen" tarpeena sen parhaiden ominaisuuksien esiin tuomiseksi. Siinä on ihana perusidea, tarvitsee vain hieman enemmän huolenpitoa tuotannossa, jotta se todella loistaa ja laajentaa sen käytettävyyttä.

Kaiken kaikkiaan se on viehättävä, joskin hieman perustason kappale, jossa on selkeä emotionaalinen ydin. Joillakin lämpöön ja syvyyteen keskittyvillä tuotannon parannuksilla ja ehkä hienovaraisilla sovituslisäyksillä se voisi löytää mukavan markkinaraon mediaprojekteissa, jotka etsivät lempeää, melankolista ja intiimiä tunnelmaa, erityisesti lastensisällössä tai pohdiskelevissa kohtauksissa.