Piano Sessions - Part 2 by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Selvä, sukelletaan tähän 'Piano Sessions - Part 2' -kappaleeseen. Ensimmäinen vaikutelma on ehdottomasti klassinen, intiimi pianosoundi. Pianossa on mukava, lämmin sointi – tuntuu, että se on äänitetty hyvin, tallentaen esityksen vivahteet. Sävellyksellisesti se on melko suoraviivainen, luottaen melodiseen fraseeraukseen ja harmoniseen liikkeeseen luodakseen emotionaalisen kaarensa, minkä se tekee tehokkaasti. Sovitus on niukka, mikä on ehdottomasti vahvuus tässä; se pitää huomion kokonaan pianossa, mikä tekee siitä henkilökohtaisen ja haavoittuvaisen. Tuotantomusiikin kannalta tällainen yksinkertaisuus voi olla todella arvokasta – se on selkeää, jättäen runsaasti tilaa dialogille tai äänitehosteille mediassa. Emotionaalisen vaikutuksen suhteen se kallistuu melankoliseen suuntaan, ehdottomasti enemmän 'surullisen' kuin 'onnellisen' spektrillä, mutta se on lempeää surua, ei liian dramaattista. Ajattele pohdiskelevaa, ehkä hieman nostalgista. Tämä tekee siitä heti käyttökelpoisen kohtauksiin, jotka tarvitsevat ripauksen paatosta, tai dokumentteihin, jotka tutkivat henkilökohtaisia tarinoita. Voin myös nähdä tämän toimivan hyvin podcasteissa, erityisesti introissa tai pohdiskelevissa segmenteissä, joissa haluat lisätä emotionaalista syvyyttä olematta tunkeileva. Tuotannon kannalta miksaus on puhdas ja selkeä, piano istuu hienosti keskellä, ja siinä on kunnollinen tilan tuntu kuulostamatta liian kaikuisalta. Se ei tule räjäyttämään ketään monimutkaisella äänisuunnittelulla, mutta se ei ole pointti tässä. Kyse on aidon, rehellisen pianoesityksen tallentamisesta. Jos ehdottaisin mitään parannuksia, ehkä vain hieman enemmän huomiota hyvin matalaan päähän – varmistaen, että se on tiukka ja hallittu, erityisesti jos sitä käytetään kovemmissa miksauksissa yhdessä muiden elementtien kanssa. Ja ehkä hienovarainen ripaus masterointikiiltoa, joka vain nostaa kokonaisvaikutelmaa uhraamatta intiimiyttä. Verrattuna alan standardikirjastokappaleisiin, se on ehdottomasti ammattimaisella alueella. Se ei ehkä ole 'blockbuster'-elokuvakappale, mutta se on vankka, käyttökelpoinen kappale, joka täyttää erittäin tärkeän markkinaraon: aito, emotionaalisesti resonoiva pianomusiikki. Se ei yritä olla liian älykäs tai monimutkainen, ja siinä on sen vahvuus. Mediaprojekteille, jotka tarvitsevat vilpittömän, pianovetoisen emotionaalisen pohjavirran, tämä olisi vahva ehdokas. Pienellä lisäkiillotuksella masteroinnissa se voisi helposti istua huippuluokan kirjastotarjonnan rinnalla. Siinä on sydäntä, ja se on tärkeintä tuotantomusiikissa.