Lonesome by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Hyvä on, kuunnellaanpas tämä kappale. Heti alkuun luodaan tilan tuntu ja hieman melankolinen tunnelma. Teoksen ydin näyttää rakentuvan näiden ihanien, kehittyvien syntikkapadin ympärille – niissä on mukavaa lämpöä, melkein vintage-viba, mikä on varsin viehättävää. Pianomelodiat ovat yksinkertaisia mutta tehokkaita, lisäten ripauksen haavoittuvuutta yleistunnelmaan. Sovitus on melko harva, mikä toimii hyvin luoden sen tunteen... no, 'yksinäisyyden', jos annan otsikon ohjata – vaikka arvioimme puhtaasti äänen perusteella, tietenkin! Tuotannon kannalta se on puhdasta ja selkeää. Miksaus on hyvin tasapainossa, antaen jokaisen elementin hengittää. Ehkä matalat äänet voisivat olla hieman tarkemmat; bassotaajuudet tuntuvat hieman pehmeiltä, mikä saattaa hieman vähentää vaikutusta suuremmissa äänentoistojärjestelmissä. Hienoinen tiukentaminen siellä voisi lisätä tervetullutta painoa uhraamatta herkkää tunnelmaa. Äänellisesti se nojaa hieman lo-fi-estetiikkaan, mikä on suosittua ja voi olla erittäin tehokasta tiettyihin tunnelmiin ja medioihin – ajattele introspektiivisiä podcast-segmenttejä tai tunteellisesti resonoivia kohtauksia indie-elokuvissa. Emotionaalisesti se ehdottomasti osuu melankoliseen sävyyn, mutta lempeällä, mietteliäällä tavalla eikä ylenpalttisen surullisella. Siinä on haavoittuvuutta, joka voisi resonoida hyvin projekteissa, joiden on tarkoitus herättää introspektiota tai hiljaista draamaa. Mediassa näen tämän toimivan mukavasti dokumenteissa, erityisesti yksinäisyyden tai pohdinnan kohtauksissa. Se voisi myös sopia tiettyihin mainostyyppeihin, ehkä tuotemerkeille, jotka pyrkivät tunneyhteyteen, tai jopa videopeleissä, hiljaisempiin, tutkiviin hetkiin. Alan standardeihin verrattuna se on hyvällä tasolla. Ydinidea on vahva, ja tuotanto on pätevää. Kohottaakseen sitä edelleen, syntikkapadin tai pianonsoiton hienovaraisten dynamiikkojen tutkiminen voisi lisätä enemmän kiinnostavuutta kappaleen keston aikana. Ehkä herkkä kehitys tai hienovarainen tekstuurinen muutos puolivälin tienoilla voisi parantaa kuuntelijan sitoutumista. Lisäksi kokeilu monimutkaisempien kaikuhäntien tai viiveefektien kanssa pianossa voisi edelleen rikastuttaa tunnelmallista laatua ylikomplisoimatta sovitusta. Kaiken kaikkiaan se on vankka teos, jolla on selkeää potentiaalia. Vain muutamat hienosäädöt dynamiikassa ja tekstuurissa todella saisivat sen loistamaan ja laajentamaan sen vetovoimaa erilaisiin mediaprojekteihin. Siinä on hyvä perusta, jolle rakentaa, varmasti.