A Sad Toy Story by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Hyvä on, kuunnellaanpas tämä kappale. Ensimmäinen vaikutelma on ehdottomasti melankolinen, kuten nimikin saattaa viitata. Se alkaa todella herkkällä pianomotiivilla, hyvin puhtaalla ja selkeällä, mikä luo välittömästi mietteliään ja hieman synkän tunnelman. Sovitus on aluksi melko niukka, mikä toimii hyvin korostamaan kappaleen haavoittuvuutta ja emotionaalista ydintä. Jousisoundit, jotka tulevat mukaan, ovat hienovaraisia, melkein kuin lempeä hengitys, lisäten tekstuuria ilman, että ne ylittävät pianon. Sävellyksellisesti se on melko yksinkertainen ja nojaa voimakkaasti toistoon ja hienovaraisiin harmonisiin muutoksiin rakentaakseen emotionaalista kaarta. Melodia on mieleenpainuva, haikealla tavalla, ja rakenne on hyvin rytmitetty, tuoden vähitellen elementtejä luodakseen etenemisen tunteen. Tuotannollisesti se on puhdas ja selkeä, pianon ääni on mukavasti äänitetty ja yleinen miksaus tuntuu tasapainoiselta. Ehkä alataajuudet voisivat olla hieman lämpimämpiä lisäämään hieman enemmän syvyyttä, erityisesti kun rummut tulevat mukaan. Rummuista puheen ollen, kun ne tulevat mukaan, noin puolivälissä, ne lisäävät tervetullutta lempeän liikkeen ja ajon tunnetta häiritsemättä herkkää tunnelmaa. Se ei yritä olla mahtipontinen, mikä on vahvuus. Mediakäytössä näen tämän ehdottomasti toimivan hyvin dramaattisissa kohtauksissa, ehkä pohdinnan, menetyksen tai hiljaisen surun hetkissä. Ajattele indie-elokuvia, koskettavia dokumentteja tai jopa tiettyjä mainoksia, joissa tarvitaan hienovaraista emotionaalista vetovoimaa. Se saattaisi sopia myös podcasteihin introspektiivisiin segmentteihin tai siirtymiin. Verrattuna alan standardikirjastomusiikkiin, se on varmasti oikealla alueella tuotannon selkeyden ja emotionaalisen toimituksen suhteen. Sen parantamiseksi edelleen, ehkä kokeilemalla joitain hienovaraisia tekstuurikerroksia tai hieman monimutkaisempia jousisovituksia myöhemmissä osissa voitaisiin lisätä syvyyttä. Myös hieman enemmän kaikua tai huonetunnelmaa voisi parantaa elokuvallista tunnetta ja saada sen kuulostamaan hieman vähemmän kuivalta, erityisesti intron osalta. Kaiken kaikkiaan se on vankka, emotionaalisesti resonoiva kappale, jolla on hyvä käytettävyys. Muutamilla hienosäädöillä se voisi todella erottua tuotantomusiikin herkemmissä ja melankolisissa nurkissa. Siinä on aito emotionaalinen ydin, mikä on avainasemassa tämän tyyppisessä musiikissa.