Silent Movie 77 by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Okei, kuunnellaanpas tämä kappale… Välittömästi tulee mieleen klassinen elokuva, sellainen menneiden aikojen tunnelma. Se keskittyy pianoon, mikä on aina vahva lähtökohta tunteellisille teoksille, ja soitossa on todella hieno, lempeä laatu. Melodia on yksinkertainen mutta tehokas, ja se nojaa selvästi melankoliseen tilaan olematta kuitenkaan ylidramaattinen. Ajattele pikemminkin haikeaa pohdintaa kuin suoranaista surua. Tuotannon osalta se on puhdas, pianon soundi on miellyttävä, ja myöhemmin tulevat hienovaraiset orkesterikudokset lisäävät ripauksen lämpöä ja syvyyttä. Tuntuu, että se tavoittelee sitä klassista "mykkäelokuva"-estetiikkaa, ja siinä suhteessa se onnistuu. Mediakäytössä näen tämän toimivan hyvin ajanjaksodraamoissa, dokumenteissa tai jopa podcasteissa, jotka etsivät ripauksen vintage-charmia tai koskettavaa alleviivausta. Ehkä pohdintakohtauksissa, ehkä hahmo katsoo taaksepäin menneisyyteen. Sen edelleen kohottamiseksi voisi kokeilla hienovaraista nauhakylläisyyttä tai hieman enemmän luonnetta pianon EQ:ssa, jotta se todella myisi sen vanhentuneen tunnelman. Soitinnus on melko harva, mikä toimii tunnelmaan, mutta hieman enemmän harmonista rikkautta, ehkä sellolinja tai rikkaampia jousisovituksia alemmassa rekisterissä, voisi laajentaa sen tunteellista palettia menettämättä intiimiyttä. Kaiken kaikkiaan se on vankka kappale, jolla on selkeä suunta ja selkeä käyttökelpoisuus kirjastomusiikkimaailmassa. Se vangitsee tehokkaasti tietyn tunnelman, ja muutamilla hienovaraisilla muutoksilla se voisi todella loistaa ja tulla suosikiksi projekteissa, jotka tarvitsevat sitä klassista, sentimentaalista kosketusta.