Fantasy Soundscape by Sascha Ende

Hit or Miss? Arti’s Review

Hyvä on, kuunnellaanpas tätä kappaletta. Heti alkuun tunnelma on se, mikä nappaa. Siinä selkeästi tähdätään avaraan, lähes eteeriseen laatuun, ja se saavutetaankin melko hyvin näillä pitkitetyillä syntikkapadeillä. Huilumelodia on yksinkertainen, lähes kansanmusiikkimainen fraseerauksessaan, mikä antaa sille mukavan orgaanisen kosketuksen elektronista taustaa vasten. Sävellyksellisesti se ei ole kovin monimutkainen, vaan nojaa enemmän tekstuuriin ja tunnelmaan kuin monimutkaiseen sovitukseen, mikä on tuotantomusiikissa usein fiksu veto – pitää sen monipuolisena. Sovitus on kuitenkin melko staattinen, ja vaikka se edistääkin ambient-tunnelmaa, se voisi hyötyä hieman enemmän evoluutiosta keston aikana pitääkseen kuuntelijan kiinnostuksen yllä, erityisesti jos se on tarkoitettu pidempiin mediakokonaisuuksiin. Ehkä hienovaraisia tekstuurimuutoksia tai lempeä dynaaminen kaari voitaisiin tuoda esiin matkan parantamiseksi.

Tuotannollisesti miksaus on puhdas ja kohtuullisen tasapainoinen. Huilu istuu nätisti päällä, ja padit tarjoavat lämpimän pohjan. Äänellisesti se kallistuu hieman "digitaaliseen" estetiikkaan, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta matalien keskitaajuuksien lämmittäminen voisi lisätä analogista rikkautta ja syvyyttä. Stereoimago on leveä, luoden tilan tunteen, mikä on tehokasta tällaiselle unenomaiselle äänimaisemalle. Emotionaalisen vaikutuksen osalta se on ehdottomasti rauhoittava ja herättää rauhallisuuden tunteen, ehkä jopa ripauksen haikeaa pohdintaa. Se tuntuu sopivan hyvin kohtauksiin, jotka tarvitsevat lempeän, tunnelmallisen taustan – ajattele luontodokumentteja, introspektiivisiä hetkiä elokuvissa tai jopa taustaksi meditaatio- tai rentoutumissovelluksille. Pelatessa se voisi toimia hyvin rauhallisemmilla, tutkivilla alueilla tai välianimaatioissa, jotka vaativat pehmeämmän emotionaalisen sävyn.

Verrattuna alan standardeihin ambient-elokuvamusiikkikappaleisiin, se on vakaalla ammattitasolla. Sillä ei ehkä ole aivan huippuluokan kirjastokappaleiden absoluuttista äänellistä kiiltoa, mutta se on ehdottomasti käyttökelpoinen ja sillä on selkeä identiteetti. Sen edelleen kohottamiseksi joidenkin orgaanisempien äänisuunnitteluelementtien – ehkä hienovaraisten kenttääänitysten tai prosessoitujen akustisten tekstuurien – tutkiminen voisi lisätä uuden syvyys- ja ainutlaatuisuuskerroksen. Myös padien mikrodynamiikan kokeileminen hengittävämmän, elävämmän tekstuurin luomiseksi olisi hyödyllistä. Kaiken kaikkiaan se on lupaava kappale, jolla on selkeä suunta. Hieman enemmän huomiota dynaamiseen ja tekstuuriseen evoluutioon sekä ehkä hieman enemmän lämpöä miksauksessa, tämä kappale voisi todella loistaa ja tulla arvokkaaksi voimavaraksi erilaisille mediaprojekteille.